TiedonPortaat, suomalainen maadoitustuotteiden kauppa

Perustin yritykseni TiedonPortaat 11.11.2011. Siinä vaiheessa olin itse testannut Earthing - maadoituslakanaa reilun kuukauden verran. Kokemukseni olivat niin positiivisia, että otin yhteyttä niiden valmistajaan ja aloitin tuotteiden maahantuonnin kesällä 2012. TiedonPortaat on ainoa suomalainen auktorisoitu Earthing-tuotteiden maahantuoja.

Suurin ongelma itselläni oli uni. Nukuin huonosti, heräilin monta kertaa yössä nukahtamatta uudelleen. Olin kokeillut monenlaisia keinoja, mutta uniongelmat jatkuivat. Maadoituslakanan nähtyäni en uskonut siitä olevan mitään apua, laitoin sen kuitenkin sänkyyni. Noin viikon kuluessa nukuin yhtämittaisia yöunia illasta aamuun. Se tuntui ihmeeltä!

Siitä lähtien olen ollut uskollinen maadoitustuotteiden käyttäjä. Yöt  nukun maadoitettuna ja aina, kun istun sisätiloissa, olen maadoitettuna. Lakanat, alustat, matot, tyynyliinat - kaikki ovat käytössä.

Jos sinulla on uniongelmia tai kipuja, maadoittuminen voi auttaa. Kesällä kannattaa kävellä paljain jaloin tai istua paljaat jalat maassa. Muista kuitenkin, etteivät asfaltti ja kuivat puupinnat ole maadoittavia. Puutarhatyöt, marjojen poiminta ja uiminen - etenkin meressä - maadoittavat. Lisäksi voit hankkia jonkin maadoitustuotteen. Talvella tuotteiden käyttö on helpoin keino maadoittua.

Tuotteet eivät toimi sähköllä, vaan ne käyttävät sähköjärjestelmän suojamaata. Vaihtoehtoisesti voit käyttää niitä suoraan maahan laittettavan maadoituspuikon avulla. Käyttö on helppoa, se ei vaadi asentamista tai ajastusta. 

Maadoitustuotteet eivät korvaa lääketieteellistä hoitoa. Jos sinulla on pysyvä lääkitys, keskustele maadoitustuotteiden käytön aloittamisesta lääkärisi kanssa. 

Myyn alkuperäisiä Earthing - maadoitustuotteita sekä Premium - lakanoita. Kun olet hankkimassa tuotteita itsellesi, muistathan, etteivät kopiotuotteet ole välttämättä laadultaan alkuperäisten veroisia.

Jos sinulla on kysyttävää maadoittumisesta tai kaupan tuotteista, ota yhteyttä:
info(at)tiedonportaat.fi
040 7412328

Hyvinvointia sinulle!

Erja Pauninsalo

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Verkkokaupan toimitusehdot

Voimassa 4.2.2024 alkaen

YLEISTÄ

Verkkokaupan tuotteita myy TiedonPortaat, Y-tunnus 2440264-5. Myyn tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille Suomeen. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätän oikeuden hintojen ja postikulujen muutoksiin.

TILAAMINEN

Tuotteet tilataan pääsääntöisesti internetin välityksellä osoitteesta www.tiedonportaidenkauppa.fi, ostoskorin kautta. Myös sähköpostilla (info(at)tiedonportaat.fi) ja puhelimitse (040 741 2328) voi tilata.

Kaikki internet-tilaukset vahvistetaan sähköpostilla, jossa ilmoitetaan tilauksen hinta sekä tilatut tuotteet. PDF-lasku on ennakkolasku. Tilausvahvistuksen saaminen edellyttää sähköpostiosoitteen ilmoittamista tilauksen yhteydessä. Ennakkolaskun voi ladata tilausvahvistuksesta. Tarkista myös roskapostikansio, mikäli et ole saanut tilausvahvistusta.

Asiakas sitoutuu jokaisen tilauksen yhteydessä voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Lähetän sähköpostitse tilausvahvistuksen, josta näet:

  • viitenumeron
  • pankkitilinumeroni
  • laskun loppusumman

Sivuillani olevan käyttäjätilin kautta voit tarkastaa tilauksen sisällön.

Toimitettavan tilauksen minimisumma on 15 euroa. Alennuskuponkeja käytettäessä minimisumma on 20 euroa.

TOIMITUSAIKA

Pyrin toimittamaan tuotteita lähes joka arkipäivä, jos niitä on varastossa. Paytrailin kautta tehdyt tilaukset toimitan ilman viivettä. PDF-laskulla tehdyt tilaukset lähetän, kun suoritus näkyy pankkitililläni. Pankkiyhteyksistä riippuen siihen kuluu 1-3 arkipäivää laskun maksamisesta. 

Poikkeavista toimitusajoista tiedotan mahdollisuuksien mukaan sekä tilaajille että kaupan uutisissa.

TOIMITUSTAPA JA TOIMITUSKULUT

Toimituskuluja ei toistaiseksi peritä. Toimitan tilaukset kirjeenä tai pakettina, vain lähettämääni pakettia voi seurata lähetystunnuksella, pääasiassa Postin välityksellä. Poikkeustilanteissa myös Matkahuollon kautta. Jos tilaat tuotteita muualle kuin Suomeen, laskutan toimituksesta lisämaksun Postin hinnaston mukaan.

VAIHTO-JA PALAUTUSEHDOT

Asiakkaalla on Suomen kuluttajansuojalain mukainen 14 päivän vaihto- ja palautusoikeus. Palautusoikeus koskee vain alkuperäispakkauksessa olevia käyttämättömiä ja myyntikelpoisia tuotteita.

Liitä palautukseen mukaan seuraavat tiedot:

  • asiakasnumerosi, nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi
  • pankkitilinumerosi
  • kopio TiedonPortaiden tilausvahvistuksesta

En vastaanota palautuksia yli 14 vrk kuluttua toimituksesta. Kun palautus on hyväksytty, rahat palautetaan suoraan tilillesi palautuksen vastaanoton ja käsittelyn jälkeen.

ONGELMATILANTEET KULJETUKSESSA SEKÄ VIALLISTEN TUOTTTEIDEN OSALTA

Mikäli tuote on kadonnut kuljetuksen aikana, vioittunut tai sinulle on toimitettu väärä tuote, ilmoita virheestä välittömästi osoitteeseen info(a)tiedonportaat.fi tai postitse:

TiedonPortaat
Ukonniementie 441
51200 Kangasniemi

Ilmoitus virheellisestä toimituksesta tai viallisesta tuotteesta on tehtävä 14 päivän sisällä tuotteet vastaanottamisesta. Jos paketti on vioittunut kuljetuksessa, on tuotteesta tehtävä välittömästi reklamaatio Postiin tai Matkahuoltoon.

VALMISTUSVIRHEET

Mikäli tuotteessa ilmenee kulumista tai vikoja epänormaalin pian, ota yhteyttä TiedonPortaisiin.

MUUTA

Pidätän oikeuden muuttaa toimitusehtojani. Asiakkaan on ennen tilaustaan tutustuttava kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin. 

TiedonPortaat käsittelee kaikki asiakastiedot täysin luottamuksellisesti.